Ålandsbanken: Maailma pysähtyy ilman laivaliikennettä

12. toukokuuta 2010;

Merenkulku on maailmantalouden elinhermo ja kasvun edellytys monilla alueilla. Uuteen Osakeindeksiobligaatioon Shipping Ålandsbanken on valinnut kahdeksan merenkulkualan yritystä.

Ratkaiseva tekijä maailmankaupalle
Kaikkiaan 90 prosenttia maailmankaupasta kuljetetaan meriteitse ja rahtimäärien yhteenlaskettu arvo vastaa viittä prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Merenkulku on avainasemassa, koska se on sekä kustannustehokkain että ympäristön kannalta paras vaihtoehto silloin, kun kuljetusmatkat ovat pitkät.

Ålandsbankenin Asset Management Ab:n sijoitusjohtajan Jonny Sundströmin mielestä tilanne enteilee mahdollisuuksia.
− Merenkulku on yksi niistä tekijöistä, jotka mahdollistavat tuotannon siirtämisen talouskasvua johtaville alueille, kuten Kiinaan, Kaakkois-Aasiaan, Intiaan ja Brasiliaan.

− Ala on kärsinyt suhdannelaskusta ja sitä mukaa kuin talous elpyy, tavaroiden kysyntä kasvaa, mikä puolestaan lisää rahtikuljetusten tarvetta. Merkkejä tästä on jo havaittavissa, Sundström kertoo.

Rahti- ja risteilyvarustamoja
Uuteen Osakeindeksiobligaatioon Shipping Ålandsbanken on valinnut kahdeksan merenkulkualan yritystä, joiden odotetaan hyötyvän taloudellisen elpymisen vaikutuksista alalle:

  • Wärtsilä Oyj
  • China Shipping Development Company Co. Ltd.
  • China Shipping Container Lines Co. Ltd.
  • Mitsui O.S.K. Lines Ltd.
  • A.P. Möller - Maersk A/S
  • Genco Shipping & Trading Ltd.
  • Royal Caribbean Cruises Ltd.
  • Neptune Orient Lines Ltd.

- Valtaosa näistä yrityksistä on keskittynyt tavarakuljetuksiin mutta talouden elpyminen on eduksi myös risteilyliikenteelle. Risteilyliikenne lisää salkun kattavuutta merenkulun eri osa-alueiden suhteen, Sundström huomauttaa.

Lisätietoja Osakeindeksiobligaatiosta Shipping antaa:

Sijoitusjohtaja Jonny Sundström, Ålandsbanken Asset Management Ab, puh. 0204 293 702

Turku: Sijoituspäällikkö Johan Bergman, Ålandsbanken Abp, puh. 0204 293 102
Tampere: Pankinjohtaja Leena Honkasalo-Lehtinen, Ålandsbanken Abp, puh. 0204 293 201
Vaasa: Pankinjohtaja Lars Lönnblad, Ålandsbanken Abp, puh. 0204 293 301